2.10.2012

Pilttiä, piipitystä ja poistuneet

21.09.2012 alkoi Hennun dunasta kuulumaan *piip piip* ja pikkuiset laukki lapset näkivät päivänvalon <3
Poikasia syntyi kaikkiaan 14, mutta jätin Hennulle kasvamaan 9 pikkuista.
Kaikilta lapsosilta löytyy laukit ja osalta oikein kiva vatsakuviokin :)
Poikaset ovat nyt 10vrk ikäisiä ja alkavat pikkuhiljaa mönkimään dunassa eteenpäin, osa enemmän ja osa vähemmän. Poikasissa syntyi kerrankin enemmän naaraita kuin uroksia, tuosta yhdeksästä poikasesta kuusi ovat naaraita ja kolme uroksia. Uroksista kaksi ovat rexejä, kuten myös naaraissakin.
Hennu on ollu mitä ihanin mamma ja hoitanut lapsoset oikein huolella, välillä niinkin huolella ettei ole itse malttanut käydä syömässä ollenkaan. Onneksi kuitenkaan Hennu ei ole päässyt laihtumaan, vaan on säilyttänyt massansa hyvin, imettämisestä huolimatta.


koko katras viikon ikäisenä


Yksi naaraista, ikää 10vrk

Valitettavasti rottalaan mahtuu myös surullisia uutisia, sillä yksi ihana herrasmies on poistunut rottalastamme, nimittäin Sunukkuhkau alias Stuart. Tämä agouti herra oli aivan valloittava, sellainen sylilössykkä.
Aivan ei 2vuotta ehtinyt tulla täyteen, mutta ei paljosta kyllä jäänyt.
Vielä ehdittiin halikossa käydä näyttelyissä ja pokkaamassa sieltä KuMa ja Agilitystä ROP5 sija.
Onneksi Stuartilla ehti ilmaantua jälkikasvua ja Hattivatti onkin aivan isänsä näköinen ja luonteeltaan myös yhtä ihana.
Hyvää matkaa AgiCh GoPet Sunukkuhkau! <3